Maaston tutkintaa
Maanantaina ennen koulua oli loistava tilausuus ja aikaa käydä tutkimassa Paisley'ä. Paisley on aika pieni paikka, mutta nähtävää täälläkin riittää. Täällä on loistava tilaisuus taas aloittaa kadoksissa ollut juoksuharrastus, nyt kun maisematkin hieman enemmän inspiroivat tähän kuin Kouvolassa.
![]() |
| Tästä loistavana esimerkkinä kirkko joka on katuni päässä. |
![]() |
| Kyllä tätä pyörä-/kävelytietä pitkin kelpaa kulkea vaikka useamminkin. |
Täältä löytyy tosi paljon kirkkoja jotka on joko hylättyjä tai muuten huonossa kunnossa. Tätä kirkkoa epäilen hylätyksi, koska joissain ikkunoissa oli pahveja rikkoutuneiden ikkunoiden tilalla ja hautausmaa oli aika villiintyneen oloinen. Omalla tavallaan kyllä tässäkin on tiettyä tunnelmaa ja kauneutta kun hautausmaa on hoitamaton, mutta hautakivet erottuvat edelleen selkeästi joukosta. Itselle nousi heti mieleen oman teini-iän suosikkibändin musiikkivideo Gone with the sin.
Joistain asioista aina huomaa täällä vallitsevan hyvinkin erilaisen kulttuurin kuin Suomessa. Keskellä kaupungin keskustaa on lisää hylättyjä rakennuksia. Kertokaa jos oon väärässä, mutta Suomessa ei mielestäni vastaavia ole? Onko Suomessa tajuttu joskus luopua toivottomista tapauksista, kun mitään ei ole enää tehtävissä niin puretaan pois ja rakennetaan uutta tilalle. Suosittelisin näille lämpimästi samaa metodia.Liiketalouden opiskelijoiden tapaaminen
Keskiviikkona meillä oli pienimuotoinen kilpailu
liiketalouden opiskelijoille. Me muodostettiin 6 hengen ryhmiä ja tuotettiin
sekä myytiin origamisammakoita. Omalla tavallaan ihan hauskaa, pikkusen
poiketen Suomen näistä perinteisistä tutustukaa toisiinne leikeistä. Leikki
kesti noin 2 tuntia ja sitten oltiin taas vapaita. Kampuksella oli Welcome
festivaalit, paljon kaikkea ilmaista tavaraa jaossa kuten termosmuki,
säästöpossu ja selässä kannettava pussukka. Samalla myös esiteltiin mitä
kaikkea koulun kautta voi harrastaa ja olin onnesta soikeana kun huomasin että
täällä voi alkaa harrastamaan jousiammuntaa. Menen kokeilemaan lajia ensi
keskiviikkona. Vielä pitäisi selvittää onko täällä ratsastus mahdollisuuksia,
joko koulun kautta tai yksityisesti. Festivaaleilla myytiin myös kaikenlaista
koulun logolla tai kirjaimilla varustettua kamaa, niin piti tottakai ostaa myös
koulun oma huppari.
Perjantaina saatiinkin sitten jo vähän enemmän infoa tulevista kursseista jne. Meillä tulee olemaan per kurssi tunteja koululla 3/h viikkoa (2h luento ja sitten 1h oppitunti), kukin kurssi vaatii noin 200h työtä, joten voidaan arvata ettei ihan ilman omatoimisuutta ja työtä tuu pääsemään kursseista läpi. Täällä ei myöskään tulla niin vain lintsaamaan tunneilta, meidän täytyy aina "leimata" itsemme sisään ja pois luennoilta. Näillä näkymin mulla tulee olemaan koulua keskiviikkona ja torstaina, harkitsen vielä otanko yhden kurssin lisää vai mitä teen että saan vaaditut opintopisteet kasaan.
Mitäs muuta tältä viikolta?
Noh, sain elämäni ensimmäisen
porttikiellon baariin. Kansainväliset opiskelijat kokoontui maanantaina
erääseen pubiin, juotiin muutamat ja juteltiin ja tutustuttiin toisiimme. Kun
kävin vessassa huomasin, että joku on unohtanut lompakkonsa vessaan.
Perinteisenä suomalaisena otin lompakon mukaani viedäkseni sen baaripirkoille
talteen. Olin tiskillä odottamassa vuoroani tilatakseni juotavaa ja
luovuttaakseni lompakon henkilökunnalle, kun nuori nainen tulee
kuuloetäisyydelle ja alkaa jollekin miehelle (ehkä paikan omistajalle?)
selittämään miten hän on unohtanut lompakkonsa vessaan ja nyt se ei enää ole
sielä. Näytän lompakkoa tytölle ja kysyn onko hänen, tyttö sanoo kyllä ja ottaa
lompakon, ei kiitosta vain katsoo minua oudosti. Fine, ajattelen. Tilaan
juomani ja palaan muiden opiskelijoiden seuraan. Kun olemme poistumassa pubista
toinen baaripirkoista tulee luokseni ja pyytää mukaansa ulos. Ulkona hän sitten
kertoo minulle että tyttö jonka lompakon löysin ei ollut tykännyt siitä että
olin ottanut lompakon vessasta ja paikan omistaja ei myöskään ollut tykännyt
tästä, joten jos vielä tulen ko pubiin minulle ei enää tarjoilla. Toki kerroin
että koitin vain auttaa ja olin tuomassa lompakkoa henkilökunnalle, mutta
mikään ei auttanut enää asiaa. Tästä opin sen että vastaisuudessa jos nään
jonkun henkilön tekevän kuolemaa kadulla voin soittaa turvallisen, ehkä 10
metrin päästä hätänumeroon ja kertoa näkeväni miten joku tekee kuolemaa, mutten
uskalla mennä auttamaan koska henkilö ei välttämättä tykkää avusta ja nostaa
syytteen minua vastaan. Kyllä, porttikielto meni hieman tunteisiin.
Lisää maaston tutkintaa
Sunnuntaina tein tutkimustyötä netin välityksellä ja löysin isohkon puiston noin 2 km päässä asunnoltani. Lenkkikuteet niskaan, napit korviin ja menoksi. Kyllä kannatti, tästä paikasta saattaa tulla uusi suosikkini.
Puiston laidalta löytyi kaksi hauskaa erikoisuutta (okei kolme jos tarkkoja ollaan).
![]() |
| Näitä oli kaksi joten, tässä kaksi erikoisuutta |
![]() |
| Tässä kolmas erikoisuus. Kätketty puutarha. |









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti