Hetki on taas päässyt vierähtämään edellisestä päivityksestä, pahoittelut siitä. Koulu ja reissaaminen vie aikaa blogilta. Hieman ironista, koska ilman toista ei voi olla toista, ei reissuja ei blogitekstejä. Jatketaan siis jo (hui) kuukausi sitten olleesta reissustani.
Sorry for my english readers, but right now I don't have a time write all this also in english. I will try to write everything as soon as possible. I'm very busy right now with all final exams and everything. I'm so sorry.
Oxford
Oxford, mikä ihastuttava kaupunki ja ehkä se tunnetuin "yliopistokaupunki". Oxfordissahan ei ole vain yhtä yliopistoa vaan niitä on peräti 10 kappaletta, eivätkä yliopistot liity juuri mitenkään kuin kilpailijoina toisiinsa. Kaikki toki ovat erikoistuneet vähän eri aloille, mutta myös samoja aloja löytyy. Ennen tänne tuloani, olin kuvitellut että Oxfordissa on vain yksi yliopisto, mutta tämä harhaluuloni korjattiin HopOn HopOff -bussikierrokselle melkeinpä ensinmäisenä.
Ja tiedän, käytän takuulla ärsyttävän paljon sanaa ihastuttava tai ihana, mutta mikään muu ei kuvaa näitä kaupunkeja paremmin. Tunnustan myös valinneeni kaikki kaupungit Lontoota lukuunottamatta sen perusteella jossa pitäisi olla hienoja vanhoja rakennuksia ja "tunnelmaa". Oxfordissa piti tosiaan taas ottaa HopOn HopOff -bussiajelu, että tulee paikat tutuiksi ja siksi, että olin Oxfordissa yhdentoista maissa ja hostelliin pääsi aikaisintaan vasta kahden maissa ja kun bussi lähti juna-aseman edestä, niin mikäs siinä taas bussin toiseen kerrokseen kiivetessä maisemia ihailemaan. Monilla bussiyhtiöillä on opiskelijoille omat hinnat, joten kannattaa aina vähintäänkin kysyä alennusta jos ei sitä ole mainittuna valmiiksi.
 |
Pakkoko sinne tuuleen ja kylmään on aina ängetä.. On./
Do I really have to always go to the roof.. Yes, I do. |
 |
Katunäkymä/
Street view |
Teen yleensä bussikierroksilla niin, että menen yhden täyden kierroksen, kuuntelen opasta tai nauhotusta, kumpi nyt saatavilla vain on, tarkastan kiinnostavat paikat ja alan vasta sitten hyppimään kyydistä ja kyytiin. Valitsin ekaksi kohteekseni tieteen historian museon. Täällä oli kaikenlaista esinettä ensimmäisistä mikroskoopeista fossiileihin. Alimmassa kerroksessa oli myös näyttely penisiliinistä ja antibiooteista ja niiden löytämisestä (tutkijaryhmä joka nämä löysi, työskenteli Oxfordin yliopistoille). Museo on ilmainen, mutta jotta he voivat myös pysyä ilmaisena ja jatkaa toimintaa, kannattaa jättää heille lahjoituslippaaseen 3-5£.
 |
Aurinkohan tunnetusti kiertää maata/
When the sun orbits earth |
 |
Norsun hammas../
Elephant's tooth.. |
 |
Ihana vanha rakennus/
Lovely old house. |
Kävin välillä kirjautumassa sisään hostelliini ja syömässä, sitten taas seuraavan bussin kyytiin ja "pääkohteeseeni" eli luonnonhistorian museoon. Tykkään valtavasti luonnonhistorian museoista, on tosi mielenkiintosta päästä näkemään mm. dinosaurusten luurankoja ja vielä elossa oleviakin lajeja vaikka museossa ovatkin lajin täytettyjä edustajia.
 |
Lempipaikkani/
My favorite place |
Yksi syy miksi tykkään luonnonhistorian museoista on, että usein näissä pääsee koskemaan valittuja esineitä. Täälläkin oli täytetty kettu heti ekana vastassa toivottamassa tervetulleeksi museoon. Repolainen oli jo päässyt vähän huonoon kuntoon, mutta ennen kuin hän poistuu museosta hänet oli siirretty tiskille jotta pääsee kokeilemaan ketun pehmoista turkkia.
Tässä jälleen yksi syy miksi tykkään näistä paikoista.. Uskomattoman kaunista arkkitehtuuria jota saa esineiden lisäksi ihailla.
Sain museon juuri sopivasti kierrettyä ennen sulkemisaikaa, joka oli mielestäni aika aikaisin, mutta niin kuin kaikki muukin tässä massa myös museot menevät viideltä kiinni. Tämäkin voi olla vain talvikauden aikatauluja, mutta silti mielestäni sääli vaikka kaupan alalla työskennelleenä pystyn ymmärtämään aikaiset sulkemisajat. Tämäkin museo on ilmainen, mutta jälleen kerran jos käytte, niin jättäkää lahjoituksia, että voivat vastaisuudessakin olla ilmaisia.

Tällä kertaa yöpaikakseni oli valikoitunut Oxford backpackers ja en voi suositella kyseistä paikkaa. Vuode toki oli mukava ja ajoi asiansa, mutta rakennuksessa haisi homeelta ja aamiainen joka kuului hintaan käsitti paahtoleipää marmelaadilla ja muroja. Hostelliksi tämä oli vieläpä suhteellisen arvokas, toki sijainti oli aivan mahtava. Melkeinpä bussi- sekä juna-aseman vieressä. Yöni hostellissa oli muutenkin mielenkiintoinen, sillä korvatulpista huolimatta kuulin yhden huonetoverini kuorsauksen ja sekä hengityskatkokset, eli sanoisin hänen sairastavan uniapneaa. Suunnitelmistani huolimatta en voinut jättää hänelle kehotusta mennä lääkäriin, sillä hän oli lähtenyt ennen heräämistäni vaikka itsekin olin ajoissa hereillä seuraavaan kaupunkiin siirtymisen vuoksi. Ostin edellisenä päivänä megabus lipun Yorkiin, sillä junalippu olisi maksanut huimat 90£ ja matkan kestossa ei ollut niin suurta eroa, että olisin kokenut kannattavaksi mennä junalla. Megabus maksoi 20£ ja kesti 5 tuntia, kun junalla saman matkan olisi mennyt 3,5 tunnissa. Kun sain vielä napattua etupenkin bussin toisesta kerroksesta niin olin entistä tyytyväisempi valintaani matkata bussilla.


York
Matkani viimeinen kaupunki oli York ja vietin koko viikonloppuni täällä. Suurin osa perjantaista menikin mukavasti matkustaessa ensin Leedsiin ja siitä junalla Yorkiin. Pitkän bussimatkan jälkeen oli mukava päästä jaloittelemaan vähän pidemmäksi aikaa, sillä hostellini YHA York (Youth Hostel) sijaitsi n. 20 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Hostelli oli todella siisti ja viihtyisä ja suosittelen lämpimästi valitsemaan tämän vaikka ei sijaitsekaan aivan keskustassa. Pelkästään jo lisähintaan (noin 5£/aamu) ostettavissa oleva aamupala vakuutti mut ekana aamunani täällä. Brittiläinen aamiainen joka oli osittain buffet tyyppinen, oli kaiken kävelemisen arvoinen.
Olin aika myöhään perillä Yorkissa plus kävelyt hostelliin ja takaisin keskustaan syömään, joten kaupunki jäi vielä hyvin pintapuoleiseksi ekana iltana, mutta zekkasin ruuan jälkeen/ palattuani hostellille valmiiksi seuraavalle päivälle mitä Yorkissa olisi tehtävää ja nähtävää.
 |
| Aamiainen/ The breakfast |
 |
| 1. aamu ja matkalla keskustaan |
 |
| 1st morning and I was on my way to the city center |
Tukevan aamupalan jälkeen oli mukava päästä kävelemään ja valitsin reitikseni joen rannan jota pitkin olin edellisenä iltapäivänä tullut. Aamu oli aurinkoinen ja joella oli ilmeisesti jonkin paikallisen yliopiston soutujoukkue harjoittelemassa. Hauskan näköistä kun yksi huutelee ohjeita ja loput kuusi soutaa ja ohjeiden jakelian paikalla näytti olevan se kaikkein hintelin kaveri. Muistaakseni se oli tämä aamu kun reissussa mukanani olleet ainoat housut päättivät hajota, joten aamuni ensimmäinen homma oli käydä ostamassa uudet housut hajonneen tilalle. Halusin samanlaiset uudet tilalle, sillä ne ovat äärimmäisen mukavat jalassa ja superkorkeat, juuri hyvät siis suojaamaan alaselkää viimalta. New Look liikkeestä onneksi löytyi vielä uudet samanlaiset tilalle ja aamuni Yorkissa pystyi kunnolla alkamaan.
 |
| Yorkshire museum |
Ensin kävin katsastamassa mitä Yorkshiren museolla olisi tarjota, mutta koin ulkopuolen ja museota ympäröivän puiston mieleisenlukisi kuin itse museon joka vaikutti pieneltä ja kalliilta. Päädyin siis vain tutkailemaan puistoa ja nauttimaan keväisessä säästä sekä nauramaan oraville joita puistossa asui ja vipelteli. Oravat ovat mielestäni hauskaa seurattavaa koska niiden liikkeet ovat nopeita, mutta samalla joidenkin nykiviä eikä esim. yhtä sulavia kuin kissojen liikkeet.
Päädyin lopulta jonottamaan aivan mielettömän kauniiseen York minsteriin, jonka pystyy jotenkin suomentajan tuomiokirkoksi. Minsteriin maksaa sisään 8-10€ ja kuvitelkaa lippu on voimassa vuoden(!), eli koko kirkkoa ei tarvitse kaluta läpi yhdessä päivässä tai kerralla, vaan voit jaotella vierailun useammalla päivälle tai ottaa opastetun kierroksen, sitten käydä lounaalla ja tulla takaisin tutkimaan ominpäin loput kirkon huimista yksityiskohdista. Kirkossa on vapaaehtoisia oppaita, jotka vetävät kierroksia ja käsittääkseni kaikilla on sama pohja, mutta tarinat eroavat hieman toisistaan, kuten mielestäni kuuluukin, että opas saa tehdä kierroksesta omanlaisensa kokonaisuuden.
 |
| York Minster |
 |
| Katakompeissa/ in catacombs |
York Minsteriin saa helposti aikaa vierähtämään parikin tuntia vaikka otin hieman varaslähtö opastetulta kierrokselta niin lopulta en jaksanut enää keskittyä ihailemaan kirkon kaikkia yksityiskohtia, joten tiesin olevan aika suunnata lounaalle, mutta laitoin lipun talteen jos vielä tulee Yorkissa piipahdettua.
Löysin keskustasta jonkun pikku pubin, jossa ruuan hinta sopi budjettiin. Ruokaa odotellessa oli kyllä perin brittiläistä tunnelmaa kun istuin hieman kenossa olevan pöydän vieressä olut lasi kädessä ja telkkarista tuli laukkakisat. Lähdin ruokaa sulattelemaan kaupunkia kiertävälle muurille, joka on kai aikoinaan rakennettu viikinkien hyökkäyksiä vastaan, muurin rakentamisen syy ei koskaan selvinnyt minulle. Muuria kiertäessä tuli väkisinkin mieleen Kiinan muuri ja siitä kuinka hauska sekin olisi vielä joskus päästä kokemaan. Muuria pitkin pääsin valmistelemaan näppärästi samalla maisemia ihaillen Castle museon tuntumaan, älkää antako nimen hämätä.. Vaikka onkin linnamuseo niin tavaraa löytyy 1900-luvun alkupuolelta melkein tähän päivään. Suosittelen lämpimästi käymään täällä, sillä sisällä on kaikkea mielenkiintoista ja ovatpa he jopa rakentaneet vanhan kadun museon sisälle.
 |
| Piian työt 1875 verrattuna 2015 vuoteen |
 |
| Sisälle rakennettu katu |
Sunnuntai menikin junan lähtöä odotellessa ja ihan vain kaupunkia ristiin rastiin kierrellessä. York on kiva vähän isompi kaupunki ja haluaisin vielä päästä näkemään Yorkin maaseutua joka on monille tuttu Emmerdale -sarjasta, mutta luulen että tämä vierailu pitää siirtää toiseen kertaan Englannissa, vaihtovuodestani loppuu pahasti aika kesken.
Seuraavana kerron teille niistä viikoista kun mulla oli ystäviä käymässä ja mitä kaikkea mahtavaa ja hauskaa tehtiin sillon.