sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Inverness ja Loch Ness

Inverness

Koska aiemmin mainitsemani viikonloppureissu ylämaille peruttiin yllättäen, viranomaisten sulkiessa hostellin jossa olisimme olleet yötä, päätimme kaverien kanssa tehdä oman matkan Ylämäille. Otimme "tukikohdaksemme" Invernessin, josta olisi helppo liikkua suuntaan jos toiseenkin. Aluksi tarkoitus oli vuokrata auto, mutta ehkä olimme myöhään liikkeellä ideamme kanssa, mutta automaattivaihteisen auton vuokraus olisi tullut huiman hintaiseksi polttoaineineen. Lisäksi päätöstä helpotti erittäin edullisten linja-autolippujen löytäminen, 35£ meno-paluu. Junalla pidempien matkojen kulkeminen on yllättävän kallista, noin 60£ suunta ja aika olisi kuitenkin ollut sama 3,5-4h. Saavuimme perjantai-lauantai välisenä yönä Invernessiin, mikä oli loistava ratkaisu sillä näin meille jäi koko lauantai aikaa perillä. Suurin osa lauantaista kulu ensin a) hyvän aamupalan metsästykseen b) miten päästään vaeltamaan ja c) minne. Saatiin tosi hyvät ohjeet turisti-infosta minne kannattaa mennä vaeltamaan ja vieläpä linja-autojen aikataulut. Tripadvisorista löyty mahtava aamupala paikka The Rendezvous Cafe ja suosittelen jokaiselle Invernessin matkaajalle ainakin käyntiä kyseisessä paikassa. Ruoka hyvää ja henkilökunta aivan upeaa (paikassa ei ole wifiä, koska he haluavat ihmisten kuvittelevan olevan vuosi -95 ja asiakkaiden oikeasti juttelevan toisilleen). Sielä tuli tilattua mm. englantilainen aamiainen joka sisälsi haggista. Haggis oli aika suuri yllätys, se maistuu pitkälti ryynäriltä. Löydät haggiksen alempaa kuvasta veriohukaisen vierestä.
Hyvää huomenta
Skotlantilainen aamiainen
Tilasin paninin.. Sipsit kuuluu tunkea paninin sisään.

Drumnadrochit

Lauantain reissuksi valikoitui Drumnadrochit aikataulullisista syistä. Eli toisin sanoen bussit kulkivat tänne ja takaisin paremmin. Tämä on hyvin pieni kylä Loch Nessin rannalla ja matka tänne kesti noin puolisen tuntia. Vaikka kylä on pieni, löytyy täältäkin turisti-info, josta haimme suositukset minne mennä niiden kolmen tunnin aikana jotka meillä oli käytettävissämme. Ensin lähdimme linnalle jonne oli matkaa noin kolmisen kilometriä suunta. Matka taittui kohtalaisen rauhalliseen tahtiin, koska maisemat.. <3
Matka oli kuitenkin vain kolme kilometriä, joten takaisin tullessamme pysähdyimme noin puolessa välissä olevaan kahvilaan smoothieille ja ai että ne oli hyviä (myös vegaani ystävällinen kahvila). Päätimme vielä käydä metsässä kävelemässä josta ei nää järven rannalle, mutta oli toinen suosittu kävelylenkki. Molemmat reitit olivat todella helppoja ja matkalla näkyikin jokin verran myös perheitä kävelemässä. Metsäreitille pääsee asutusalueen läpi ja juuri ennen metsään menoa pääsi silittelemään hevosta ja tosi kiva kaveri olikin, tuli suorastaan ikävä hevosia.
Täällä suorastaan sielu lepää

Sunnuntai Invernessissä

Inverness tarkoittaa käännettynä Ness joen suuta. Sunnuntai oli päivämme Invernessissä, koska linja-autot kulkivat huonosti, mutta valitettavasti oikein mikään museo ei myöskään tuntunut olevan auki ja Cullodenin taistelukentällekään emme ehtineet aikataulullisista syistä, joka jäi itseäni aika paljon harmittamaan.
Matkaseurani vaihtarit J&N
Käppäilimme rauhassa satamaan ja nautimme maisemista matkalla. Hetken pilvet olivat sen verran alhaalla että mieleeni tuli suorastaan satu Jaakosta ja pavunvarresta. Satamassa hyppäsimme delfiinien bongauskierrokselle mukaan. Hinta oli aika kova n. 18e/hlö, mutta maisemat mereltä olivat upeat ja sääkin oli suhteellisen aurinkoinen. Harmiksemme emme delfiinejä nähneet, mutta hylkeitä senkin edestä, kuvaan en tosin saanut ainuttakaan, mutta lupaan että näin niitä.
Valtakunta pilvissä?


Foyers Falls

Maanantain retkemme suuntautui Loch Nessin vastarannalle tunnin linja-automatkan päähän Foyersille. Tänne tie tuntui vain kapenevan mitä lähemmäs päästiin ja tiellä olikin paljon levennyksiä joihin aina joko linja-auto tai vastaantulija menivät jotta ohitus oli mahdollinen. Välillä suorastaan hirvitti olla kyydissä, niin kapea tie oli ja vauhti perin brittiläinen eli kova. Kuulen muutaman ihmisen äänen juuri nyt päässäni, joille on takuulla tullut oma ajotyylini mieleen. Jäimme pysäkkiä liian aikaisin kyydistä, koska paikka vaikutti päätepysäkiltä, mutta tämä ei oikeastaan haitannut hiukkaakaan. Saimme leirintäalueen neuvonnasta kartan mukaamme ja lähdimme kipuamaan putouksille.
Sielä se putous jo siintää
Vaan niin mahtavaa
Otettiin kipuaminen tosi rauhallisesti ihan jo senkin takia että maisemat oli aivan mielettömät ja se kohina. Koko paikka oli äärimmäisen rauhottava ja hetkittäin oli jopa hyvin kotoisat oltavat, niin samankaltanen metsä oli kuin Suomessakin. Ylhäällä oli kahvila, jossa syötiin päivän keitto, todella kohtuulliseen hintaan alle 4£ ja henkilökunta oli enemmän kuin mukavaa. Jatkettiin kierrosta eteenpäin Upper Fall'sille, joka hauskaa kyllä oli paljon pienempi, mutta "ylempänä". Maasto takaisin alas oli paljon helpompi kulkuisempaa, hauskaa tosin oli että reitti kulki Frasiereiden suvun hautausmaan läpi ja johti lopulta Loch Nessin rantaan.
Otettiin vielä todella nopea kipuaminen uudestaan ylämäkeen, että päästään oikealle pysäkille ja takaisin Invernessiin. Myöhemmin kävi ilmi, että tää oli tarpeetonta, mutta kävi kivasti urheilusta ja jalkatreenistä.

Täällä bussimatkatkin sujuu rattosammin kun maisemat on mielettömiä ja pilvet tuottaa ainakin mulle usein ihailtavaa kun ovat niin alhaalla. Mun sydän jäi ehkä Invernessiin.

P.S. Laitan instagramiin kuviin #pinkkihirviöseikkailee jollon saa useimmiten jo esimakua blogiin tulevista kuvista ja tarinoista.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Kämpän vaihto ja Isle of Arran

Kämpän vaihto

Pahoittelut etten hetkeensä oo kirjoittanut päivitystä omista kuulumisista. Aluksi tuntu ettei oikeen mitään sellasta tapahdu, että saisin siitä päivityksen tehtyä ja nyt noh.. tuntuu siltä että vähän kaikenlaista on tapahtunut tässä lähes kuukauden aikana. Ensinnäkin oon huomannu ettei täällä olo tunnu enää yhtään niin kamalalta kuin aluksi. Toki osansa on takuulla silläkin, että sain vaihdettua asuntolaa ja nyt mulla on 5 kämppistä. Kämppikset on 3 Saksasta, 1 Ranskasta ja 1 Irlannista, näistä kaks on saman ikäisiä kuin minä, mikä on aika mahtavaa koska aattelen että oisin joutunut vaan ojasta allikkoon jos oisin päätynyt bilehirmujen kämppikseksi.
Huone on pienempi, mutta oma kylppäri.
Imuroinnista on tehty hauskaa??
Viimeinkin oikea juustohöylä, kiitos suomen tukijoukkojen!
Välillä tuntuu että koulujuttuihin on vaikea keskittyä koska sitä on niin vähän(?!), ois ehkä kannattanut ottaa kolme kurssia tähän syksyyn, mutta silloin kun ei ollut mitään ajatusta kuinka vaativia näiden kurssit on niin päätin ottaa vain kaksi kurssia ja suunnittelen kolmen kurssin ottoa keväälle. Kurssit on toki valmiiksi jo ajateltuna, mutta en tavoita meidän vastuuhenkilöä jolta tarviin allekirjoituksen kurssisuunnitelmaan. Jos koulunkäynti tuntuu suomessa välillä vaikealta byrokratian takia, niin nämä tuntuu tehneen joistain asioista lähes mahdottomia. Kuten itsensä tavoittamisessa..

"Syysloma"

Täällä ei ole varsinaisesti syyslomaa, mutta lukukauden 7 viikko on aina non teaching week, jollon saattaa olla jotain tunteja kurssista riippuen, mutta itselleni sattui niin kivasti että koko viikko oli lomaa. Viikon tarkoitus on toki valmistautua seuraaviin viikkoihin, kerrata tähän mennessä opittu jne.. Käytettiin aikamme hyödyksi ja lähdettiin keskiviikkona Isle of Arranille (Arranin saarelle suomennettuna). Lähdimme valloittamaan Arranilla olevaa Goatfell vuorta jolla on korkeutta 874m. Kipuaminen huipulle kestää 2,5 tuntia reippaalla vauhdilla ja lähes toinen samanlainen alas. Tähän on siis laskettu tauot mukaan, joita pidimme muutamia lyhyitä ja yksi pidempi ennen kuin vaikein taival huipulle alkoi. Kipuaminen oli todella rankkaa, etenkin loppupuolella, mutta maisemat oli myös aivan mielettömät.
Horisontissa siintää Irlannin rannikko.
Kipuaminen vaatii hyvää peruskuntoa ja itse en lähtisi kipuamaan kuin hyvillä kengillä, mielellään vaeltamiseen tarkoitetuilla. Itselläni oli jalassa Kuoman vaelluskengän näköiset joissa on nilkalle tuki ja kiittelin valintaani monta kertaa matkan aikana. Vuorelta alas tulo oli kamalampaa kuin ylös kipuaminen. Jalat oli jo niin väsyneet, että odotin vain koska pettävät alta, onneksi eivät tehneet sitä. Olisi ollut aika pitkä matka alas vuoren rinteitä pitkin. Jos joskus olette näillä suunnilla ja haluatte lähteä vuorta valloittamaan niin ottakaa hotelli Arranin saarelta tai lähtekää aamun ekalla junalla ja lautalla liikkeelle, muuten ette ehdi valloittaa vuorta.

Koitan mahdollisimman pian kirjoittaa seuraavasta seikkailustani jolla kävin myös lomaviikolla. Nyt on aika alkaa valmistautumaan halloween bileisiin. ;)

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Glenfinnan Viaduct a.k.a. Harry Potter silta

Vaihtareille reissuja

Lauantaina oli taas retkipäivä ja aikainen herätys, sillä linja-auto starttasi klo 8.00 Paisleystä. Tällä kertaa päästiin jo oikeesti Ylämaille ja retken pääkohde oli tosiaan Harry Potter elokuvista tuttu junasilta. Matkan varrella otettiin nopea pysähdys Inveraray'hin, jota kutsutaan myös Ylämaiden portiksi. Inveraray'ssä on mm. linna jossa on kuvattu suosittua Downton Abbey sarjaa. Pysähdys linnalla oli hyvin nopea, enkä ehtinyt puutarhaan tai sisätiloihin. Täytynee ehkä tehdä uusi reissu tänne joskus.

Matka jatkuu..

Noin tunnin Inveraray'n tutkailun jälkeen matkamme jatkui kohti ylämaita. Mitä pidemmälle pääsimme (pientä mutkittelevaa tietä) sitä mahtavammiksi maisemat muuttuivat. Mietin muutaman kerran matkan aikana että mikä älynväläys oli itseltäni olla ottamatta matkapahoinvointilääkettä ennen reissua tai olla ottamatta niitä mukaan. Ensi kerralla olen viisaampi, onneksi paha olo ei yltynyt kovin pahaksi missään kohtaa. Tosiaan maisemat paranivat vain koko ajan ja oli jopa hieman sääli että olimme isolla ryhmällä liikkeellä eikä autoa voinut aina pysäyttää upean näkymän kohdalla. Montako kertaa yksi ihminen voi palata samaan maahan ja samoihin paikkoihin? Näihin on päästävä uudestaan omassa rauhassa tutustumaan.

Glenfinnan

Vihdoin perillä. Olin varautunut kunnon patikointiin, vähintään samanlaiseen rupeamaan kuin Arthur's seatille kiivetessä, että päästään näkemään silta ja matkaoppaamme sanoi kipuamisen kestävän noin 30 minuuttia. Olin hyvin yllättynyt kun kipuaminen oli ohi ehkä noin vartissa ja jäimme lopulta aika kauas sillalta.
Maisemat oli toki upeat siitä huolimatta, mutta kuitenkin lievä pettymys. Oonko jo liian tottunut kipuamaan täällä kaikkialle? Kaipaan vaan koko ajan uusia kukkuloita valloitettavaksi. Onneksi pienellä kävelyllä pääsi lähemmäs siltaa ja oltiin juuri sopivasti liikkeellä kun kuultiin junan pillin vihellys ja saatiin nähdä junan puksuttavan sillan yli.

Glenfinnan Monument

Siltahan ei toki ole ainut nähtävyys tällä kohdalla, vaan vastakkaisessa suunnassa on järvi Loch Shiel joka tunnetaan myös Harry Potter elokuvien Black Lakena. Tunnistatko maisemat?
Kuten kuvasta näette, järven rannalla on monumentti. Monumentti on pystytetty vuoden 1745 jakobiittikapinan muistoksi, jolloin Stuart suvun Prinssi Charles pyysi kannattajiaan kokoontumaan Glenfinnaniin ja osallistumaan Stuart suvun palauttamiseen takaisin valtaistuimelle (todellinen Game of thrones). Siksi monumentin huipulla on Prinssi Charles'n patsas.
Kaksi tuntia riitti vallan mainiosti tähän kohteeseen. Ei tarvinnut edes pitää kiirettä vaan aikaa jäi mainiosti myös hieman haukat jotain purtavaa kahviosta. Täkäläisten käsitys hyvästä välipalasta tosin on kakkua/ muffinsi tai komioleipä vaaleasta hötöstä, joten suosittelen omia eväitä mukaan. Kotimatka kesti kolme tuntia ja päivälle tuli lopulta pituutta 12 tuntia, mutta oli ne maisemat sen arvoiset. Maltan tuskin odottaa parin viikon päästä olevaa viikonlopun mittaista matkaa Invernessiin ja syvemmälle Ylämaille. Sitä ennen mun ostoslistalla on coretex -takki, koska jätin jossain mielenhäiriössä omani Suomeen.. Enkä uskalla enää luottaa siihen, että saat suosii loputtomiin näin mahtavina, mitä tähän mennessä.