Sen sijaan että edistäisin koulutöitäni, opparista puhumattakaan, niin hyppään mielummin vielä hetkeksi vaihtovuoteeni ja Pohjois-Skotlantiin. Tarina alkaa huhtikuun 18. päivästä.
Kohti pohjoista
Englannin tentin päätyttyä, päättyi samalla koko kouluvuoteni ja oli aika lähteä viimeiselle reissulleni. Suunnaksi olin valinnut pohjoisen ja erityisesti John O'Groatsin, Iso-Britannian pohjoisimman pisteen, jonne pääsee maata pitkin.
Mulla oli muutama tunti aikaa pakkailla viimeiset tavarat matkalle mukaan, ennen lähtöä Glasgown kautta bussilla Invernessiin. En ollut katsonut junan aikatauluja kunnolla ja pääsinkin reilun kilometrin juoksulenkille Glasgowssa, jotta ehdin bussin kyytiin. Bussin alkumatka menikin sitten hikeä tasoitellessa, mutta ehdinpäs bussiin.
 |
| Matka taittu näppärästi pikkuautolla. Auto on Opel eli briteissä Vauxhall. |
John O'Groat
Matka Invernessistä pohjoiseen mutkittelee pitkin rannikkoa ja vie vain noin 3 tuntia. Nyt jos tekisin matkan uudestaan, pysähtyisin enemmän matkan varrella oleviin mielenkiintoisiin kohteisiin. Nyt vain pysähdyin kahdesti jalottelemaan, hakemaan kahvia ja jotain purtavaa. Onneksi Skotlannin maisemat takaa viihtyvyyden ajon aikana, vaikka matka olisi miten pitkä, eikä omaa mielimusiikkia saatavilla. Olin siis maalaillut mielikuvia siitä, miten pitkästä aikaa saisin linkittää puhelimen auton soittimeen ja laulaa omia lempikappaleita täysillä huutavan musiikin tahdissa. Jostain syystä, en saanut liitettyä kännykkää auton soittimeen, vaikka sen olisi pitänyt olla mahdollista, joten tyydyin radiokanavasurffailuun.
 |
| Keli ei oikeasti ollut sateinen, enemmänkin sumuinen. |
Päästessäni perille John O'Groatsille, olin jo viimeisten mailien aikana revetä riemusta. Maisemat vain parani paranemistaan ja hymy nousi huulille vaikka olisi koittanut olla hymyilemättä kuin tärähtänyt. Meri ympäröi kolmesta suunnasta, mereltä puhalsi kostean lämmin tuuli, ilman lämpötila lähenteli +20 ja aurinkokin pilkahteli pilvien raosta. Jätin auton majakan luokse ja lähdin käppäilemään selviä polkuja seuraten. Ensimmäinen vihje siitä mitä oli edessä päin ja miksi olin ylipäänsä halunnut lähteä pohjoiseen reissuun. Suoraan merestä nousevat kalliot.
 |
| Ensin tää näkymä. |
 |
| Ja polun päässä tällänen näkymä. |
En tiiä kauanko vaeltelin ihaillen maisemia ja nauttien ulkoilmasta. Kovin kauas en lähtenyt polkuja pitkin menemään, sillä polut meni nummella ja sateiden vuoksi ne oli kuraisia ja liukkaita. Rapsuttelin lampaita matkan varrella ja autolle palatessa törmäsinpä myös suomalaiseen pariskuntaan. Oli tosi outoa tajuta yht' äkkiä kesken omien vaeltelujen, että hei hetkonen, joku puhui suomea. Vaihdettiin pariskunnan kanssa muutama sana maailman pienuudesta ja jatkettiin omiin suuntiimme. Menin pienen matkan päähän turistikeskukseen lounaalle ja rannalle ihailemaan merellä siintäviä Orkneyn saaria, jonne olisi siis päässyt lautalla, kuten myös Shetlannin saarille.


Lounaan jälkeen jatkoin matkaa kohti yöpaikkaani Ben Loyal hotellia, joka sijaitsee 1,5 tunnin ajomatkan päässä Tonguessa. Tämäkin tie mutkitteli rannikkoa pitkin, kohti luodetta. Matkan varrella eteeni tuli kyltti, jossa kerrottiin tien muuttuvan yksikaistaiseksi ja autoilija, joka on lähimpänä bussipysäkkiä muistuttavaa levennystä, ajaa levennykselle antaakseen tilaa vastaantulijalle. Lisäksi tiellä vaelteli lampaita sekä ylämaankarjaa (pitkäkarvaisia lehmiä), jotka ei tuntuneet tuon taivaallista välittävän autoista. Yksikin lehmä mutusteli ruohoa täysin tyytyväisenä puolittain tiellä ja tuntui viestittävän "tässä mä oon, mitäs meinasit tehdä asialle". Onneksi tie oli tuossa kohdassa hetkellisesti kaksi kaistainen, joten lehmän ohi sentään pääsi.
Matkalla törmäsin myöskin mitä upeinpiin maisemiin ja kiintoisiin nähtävyyksiin, kuten eräällä lehvähdyspaikalla oli kiviaidan ympäröimä narsissipelto. Lähempi tutkailu paljasti pellon tutkija Marie Curien muistoksi rakennetuksi.
 |
| Marie Curie Cancer Care Field of Hope |
 |
| Melkein jo perillä. |
Tongue
Tongue on pieni kylä Pohjois-Skotlannissa, sen väkiluku on noin 550 henkilöä. Miten päädyin siis pikkukylään, jossa ei ole juuri mitään nähtävää tai tekemistä? Rehellisesti sanottuna, katselin kartasta paikkojen nimiä ja booking -sivuston kautta, halvinta yöpaikkaa. Tonguessa houkutti myös reitti takaisin Invernessiin, joka kulkisi mitä syvimmin Skotlannin Ylämaiden kautta.
 |
| Tonguen kylä |
Ben Loyal hotelli on tosi symppis pikkuhotelli "pää"tien varressa, hotellin alakerrassa on myös baari/ravintola, josta saa niin juotavaa kuin syötävääkin. Minuun teki suuren vaikutuksen ravintolan henkilökunnan ammattitaito, sillä halusin ruuaksi risottoa, mutta halusin juoda ruuan kanssa oluen. Kiitos ammattitaitoisen henkilökunnan, sain täydellisesti ruuan kanssa yhteensopivan oluen. Ruuan jälkeen halusin lähteä tutkimaan hieman ympäristöä. Hotellin pihasta lähti polku viettämään alaspäin, ohi lammaslaitumen, kohti läheistä mäen nyppylää. Mäen päällä oli pienen Castle Varrich -linnan rauniot, jotka olivat parhaillaan laajan remontin kohteena ja jo puoli välissä mäkeä oli ensimmäinen puomi ja ilmoitus ettei alueella saisi liikkua. Saisi, suomensin kyltin niin että liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla.
 |
| Castle Varrich |
Nähtävyytenä linna ei ole kummoinen, mutta käy ajankulusta kiivetä
mäellä ja maisemat ovat peri Skotlantilaiseen tapaan huimaavat, katsoipa sitten mihin suuntaan vain. Iltalenkkini päätteeksi vetäydyin omaan huoneeseeni, yritin hetken katsoa televisiota, mutta päivä kokonaisuudessaan vaati veronsa ja luovuin ajatuksesta nopeasti. Pikavisiittini pohjoisessa alkoi olla lopuillaa ja seuraavana päivänä olisi ajo takaisin Invernessiin ja paluu Paisley'n.