Vaihtareille reissuja
Lauantaina oli taas retkipäivä ja aikainen herätys, sillä linja-auto starttasi klo 8.00 Paisleystä. Tällä kertaa päästiin jo oikeesti Ylämaille ja retken pääkohde oli tosiaan Harry Potter elokuvista tuttu junasilta. Matkan varrella otettiin nopea pysähdys Inveraray'hin, jota kutsutaan myös Ylämaiden portiksi. Inveraray'ssä on mm. linna jossa on kuvattu suosittua Downton Abbey sarjaa. Pysähdys linnalla oli hyvin nopea, enkä ehtinyt puutarhaan tai sisätiloihin. Täytynee ehkä tehdä uusi reissu tänne joskus.Matka jatkuu..
Noin tunnin Inveraray'n tutkailun jälkeen matkamme jatkui kohti ylämaita. Mitä pidemmälle pääsimme (pientä mutkittelevaa tietä) sitä mahtavammiksi maisemat muuttuivat. Mietin muutaman kerran matkan aikana että mikä älynväläys oli itseltäni olla ottamatta matkapahoinvointilääkettä ennen reissua tai olla ottamatta niitä mukaan. Ensi kerralla olen viisaampi, onneksi paha olo ei yltynyt kovin pahaksi missään kohtaa. Tosiaan maisemat paranivat vain koko ajan ja oli jopa hieman sääli että olimme isolla ryhmällä liikkeellä eikä autoa voinut aina pysäyttää upean näkymän kohdalla. Montako kertaa yksi ihminen voi palata samaan maahan ja samoihin paikkoihin? Näihin on päästävä uudestaan omassa rauhassa tutustumaan.Glenfinnan
Vihdoin perillä. Olin varautunut kunnon patikointiin, vähintään samanlaiseen rupeamaan kuin Arthur's seatille kiivetessä, että päästään näkemään silta ja matkaoppaamme sanoi kipuamisen kestävän noin 30 minuuttia. Olin hyvin yllättynyt kun kipuaminen oli ohi ehkä noin vartissa ja jäimme lopulta aika kauas sillalta.Maisemat oli toki upeat siitä huolimatta, mutta kuitenkin lievä pettymys. Oonko jo liian tottunut kipuamaan täällä kaikkialle? Kaipaan vaan koko ajan uusia kukkuloita valloitettavaksi. Onneksi pienellä kävelyllä pääsi lähemmäs siltaa ja oltiin juuri sopivasti liikkeellä kun kuultiin junan pillin vihellys ja saatiin nähdä junan puksuttavan sillan yli.
Glenfinnan Monument
Siltahan ei toki ole ainut nähtävyys tällä kohdalla, vaan vastakkaisessa suunnassa on järvi Loch Shiel joka tunnetaan myös Harry Potter elokuvien Black Lakena. Tunnistatko maisemat?Kuten kuvasta näette, järven rannalla on monumentti. Monumentti on pystytetty vuoden 1745 jakobiittikapinan muistoksi, jolloin Stuart suvun Prinssi Charles pyysi kannattajiaan kokoontumaan Glenfinnaniin ja osallistumaan Stuart suvun palauttamiseen takaisin valtaistuimelle (todellinen Game of thrones). Siksi monumentin huipulla on Prinssi Charles'n patsas.
Kaksi tuntia riitti vallan mainiosti tähän kohteeseen. Ei tarvinnut edes pitää kiirettä vaan aikaa jäi mainiosti myös hieman haukat jotain purtavaa kahviosta. Täkäläisten käsitys hyvästä välipalasta tosin on kakkua/ muffinsi tai komioleipä vaaleasta hötöstä, joten suosittelen omia eväitä mukaan. Kotimatka kesti kolme tuntia ja päivälle tuli lopulta pituutta 12 tuntia, mutta oli ne maisemat sen arvoiset. Maltan tuskin odottaa parin viikon päästä olevaa viikonlopun mittaista matkaa Invernessiin ja syvemmälle Ylämaille. Sitä ennen mun ostoslistalla on coretex -takki, koska jätin jossain mielenhäiriössä omani Suomeen.. Enkä uskalla enää luottaa siihen, että saat suosii loputtomiin näin mahtavina, mitä tähän mennessä.

















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti