keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kaiken siistin vastapaino/ Everything is not always so awesome

Koska useimmiten kirjotan tänne vaan miten siistii ja mahtavaa mulla täällä on niin tehdään välillä kunnollinen avautuminenkin siitä miten perseestä täällä on asiat. Jaksan päivästä toiseen ihmetellä sitä, miten huonosti UWS:n kokoinen yliopisto voi olla organisoitu ja heidän toiminnan takia mietin nyt jo toista kertaa että pitäskö luovuttaa ja tulla maitojunalla kotiin (mietin tätä siis syksyllä ekan kerran), mutta olkoot hulluutta tai suomalaista sisua täällä ollaan ja mennään läpi vaikka sen harmaan kiven.


Tilanne on tämä

Nyt kyseessä on siis tilanne jossa mun piti tehdä kurssisuunnitelmiin muutoksia ja aikaa näiden tekoon oli viime perjantaihin asti. Aloin jo viime viikon maanantaina hätyyttämään vaihtokoordinaattoria, että saisin uudet kurssisuunnitelmat vietyä läpi ja kysyttyä yhdestä todella kiinnostavasta kurssista, jonka aikatauluja en kuitenkaan löytänyt järjestelmästä, mutta listalta jossa on keväällä menevät kurssit, niin siitä tämä kurssi kyllä löytyi. En saanut vastausta keskiviikko aamuun mennessä, jolloin sitten laitoin sähköpostilla kysymykseni menemään ja samaan viestiin vielä kurssit nimet ja koodit, jotka haluan suorittaa nyt keväällä. Koordinaattori pallottaa mut toiselle henkilökunnan jäsenelle ja tämä vastaa vain kysymykseeni kurssista ja kysyy minulta mitkä kurssit sitten haluisin suorittaa. Laitan hänelle saman viestin kuin ekallekin tyypille ja olin näemmä saanut perjantaina neljän maissa vastauksen etten voi ottaa molempia kursseja. Tätä ihmettelen hyvin paljon, koska meille on nimenomaan sanottu, että voimme suorittaa max. 3 kurssia yhdessä kaudessa ja näiden kahden kurssin myötä mulla olisi se 3 kurssia kevät kaudella. Huomasin tämän viestin siis eilen maanantaina ja laitoin kysymyksen, että miksi en voi suorittaa kyseisiä kursseja. Hän olis sitten eilen illalla noin klo 23.50 vastannut, että mun ois hyvä tulla käymään tiistaina ysiltä aamulla hänen toimistossaan, niin voidaan jutella lisää ja hän ei nyt oo varma, että voinko enää suorittaa kumpaakaan koska muutosten deadline (DL) oli viime perjantaina. Tämä viesti saavutti tietoisuuteni kyseisenä tämän tiistain aamuna klo 9.15, jollon taisin huutaa aika kovaa suomalaisia perinteisiä kirosanoja. Huomenna on uusi tapaaminen, mutta vieläkään en tiedä mihin aikaan mun pitäisi olla paikalla, päivystän siis puoleen yöhön saakka sähköpostia ja menen vaikka sitten 8 aamulla kyseisen tyypin oven taakse oottelemaan, etten varmasti missaa tapaamista.

Se mikä tässä laittaa suoraan sanottuna vituttamaan on tilanne, että kävin koordinaattorin luona perjantaina ja hän ei laittanut minua kyseisille kursseille, koska oli antanut homman tälle toiselle tyypille. Muita asioita joita tämän koulun kannattaisi omia Suomesta on vanha kunnon OPO, tai jos näillä vastaava tyyppi on niin siitä ei kyllä pahemmin olla huudeltu, kun olen ongelmistani tulevien kurssien pohdinnan suhteen kertonut.

Ratkaisu

Nyt päivä uusi ja tilanne selvitetty. Kyseinen henkilö jotka pidin varsin vittumaisen oloisena olikin lopulta mukava ja auttavainen. Tässä taas loistava esimerkki, miten hankalaa välillä on tulkita muita ihmisiä pelkän tekstin välityksellä. Tapaaminen oli kympiltä aamulla ja olin valmistautunut puolustamaan itseäni ja oikeuksiani, mutta hän aloittikin kyselemällä mitä mulle kuuluu (perin brittiläistä) ja kertomalla ettei periaatteessa oo ongelmaa lisää mua kurssille, mutta hänen pitää kysellä multa lisää taustastani ja sitä kautta miettiä voinko suorittaa kurssin. Kerroin hänelle, että tää kurssi on kuvauksen perusteella just sopiva ja kerroin hänelle Xamkin päätöksestä olla ottamatta enää uusia opiskelijoita mun koulutusohjelmaan ja ois tosi tärkeetä, että saisin tän kurssin täällä suoritettua koska en sitä enää luultavasti saa Suomessa suoritettua. Lopputuloksena, hän lisäsi mut kyseiselle kurssille ja saan tän päivän aikana kahden edellisen viikon opetusmateriaalin ja mulla on perjantaihin asti aikaa käydä ne läpi ja ottaa toiset kiinni. Tässä jälleen loistava esimerkki järjestelmällisyydestä tässä koulussa, lukkarissa lukee että kurssi alkais vasta tällä viikolla tänään keskiviikkona, mutta todellisuudessa kurssi on alkanut jo kaks viikkoa sitten ja tunnit on perjantaisin.

Same in English

I know that I usually writing here about all those awesome and wonderful things that I'm doing here, but I want you to know that even here, everything isn't always so cool and awesome. Sometimes life feels quite boring and often I wondering how University, size like this one, can be so badly organized and now it is my second time that I'm thinking that should I just give up and come back to home. I don't know is it some kind of madness or just Finnish guts, but I won't giving up and in Finland we have a expression that "I even will go through to the gray stone if I have to", I think nearest expression is "mind over matter".

THE situation

Okay, so you have to know a few things before you can understand my situation. First, I'm Erasmus student, so I choose my modules (courses) by myself and we can't take more than three modules in one trimester. The University give us two weeks time to decide which modules we want to take to this trimester and the deadline for this trimester was on last Friday. I had to make few changes to my modules and I found one very interesting module, but I couldn't find it on the schedule, so on Monday (last week) I asked our coordinator that could I meet him, soon as possible, because I have a few questions about my modules. He didn't answer to me and on Wednesday I give up and I sent my questions to him an email and also those module's codes, which I would like to take. He obviously just moved me and my questions for another member of staff and in this point, this whole situation is getting a interesting twist. First, this new staff member only answer to my question and no, that interesting module isn't run this trimester, but is there something else that I'm interested? I was suprised because I have already told the first person those modules that I will want to take, but I ignoring this, I just use copy-paste method and I send those module codes again to this new person. I ASSUMED that that will do it.. But no.. On Monday this week, I noticed that the new person has replyed to me on Friday just before 4 pm that I can't take both of those modules and I have to choose one. I asked why I can't take both of them, but if I have to choose I will choose media module. She answered to me same day, but just ten minutes before midnight and she say that she will waiting for me in hers office next morning 9 am and she is not sure that can they do anything anymore to my situation, because the deadline already was. I didn't have a opportunity to go to this meeting, because I wasalready sleeping before midnight and I just waking up at 9 am and I read the email something like 9.20 am, I think I shouted out a few very Finnish swearword (like saatana and vittu). Luckily she has a time to meet me again today in the morning.

Solution

So we had a meeting this morning and everything went very well. She was nicer than I thought, this show me again how totally wrong you can understand someone's messages. When I was telling her about my situation in Finland, that my university is not taking anymore a new students to my training program and only one class is behind me and there is a few modules which I missed last spring because I was on internship and because all of this, it will be very important to me to get these modules which I want. After all this stress and anger, and after having a great talk with the staff member, now I'm in the module which I wanted. If I had knew that in the Uni there is someone who can help me to choose my modules, I would have take contact her at first.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti